Hyvinvointi ja kauneus eivät tule pelkästä kosmetiikasta, vaan lisäksi tarvitaan terveellinen ruokavalio, liikuntaa ja positiivista asennetta. Unohtamatta uskomista omiin unelmiin. Palvelemme vuosien kokemuksella, yksilöllisesti ja kokonaisvaltaisesti, asiakkaidemme tarpeet ja toiveet huomioiden. Käytämme huolellisuuteen ja kiireettömyyteen aikaa - tavoitteenamme on, että asiakkaamme voivat rentoutua osaavissa käsissä.

Lahjakortit

Lahjoita omaa aikaa ja hyvää oloa rakkaillesi, läheisillesi, ystävillesi. Lahjakortti hoitolaan on henkilökohtainen lahja, jota arvostetaan. Kukapa ei välillä kaipaisi ja haluaisi omaa aikaa rentoutumiseen ja hyvään oloon.

Lahjakortti voi sisältää yksittäisiä hoitoja, valmiita hemmottelupaketteja tai antaa lahjansaajan itsensä valita haluamansa hoidon lahjakorttiin merkityllä summalla.

Lahjakortin voi noutaa sovitusti hoitohuoneelta, lähettää postitse tai toimittaa näppärästi sähköpostilla.

Palveluita ammattitaidolla

Hoidot

Tarjoamme asiakkaillemme monipuolisia kosmetelogin ja personal trainer -palveluita vuosien kokemuksella. Palvelemme kaikenikäisiä asiakkaita, niin naisia kuin miehiäkin. Tuomme myös palvelumme mielellään esimerkiksi naisten iltoihin ja polttareihin.

Hoidoissamme käytämme korkealaatuisia ihonhoito- ja meikkituotteita. Suosittelemme asiakkaalle hoidon yhteydessä juuri hänen iholleen sopivat tuotteet, jotta hoidon jatkuvuus ja säännöllisyys saa aikaan hyviä tuloksia.
Myös sarjahoito mahdollisuudet!

Lue tarkemmat hoitokuvaukset Hoidot-sivulta

Ehostukset

Ehostukset teemme aina asiakaslähtöisesti, tilaisuuteen kuin tilaisuuteen sopivaksi. Häämeikki suunnitellaan asiakkaan toiveiden mukaan ja palveluun kuuluu myös koemeikin teko. Juhlakautena meiltä saat myös sähäkätkin meikit esim. pikkujouluihin.

Kaunis meikki syntyy parhaiten hoidetulle iholle, joten on tärkeää, että hoidat ihoasi säännöllisesti - puhdistaen ja raviten sitä erilaisilla hoitotuotteilla.

Personal Training

Jos tavoitteenasi on painonpudotus tai -hallinta, kuntosaliharrastuksen tai muun lihaskuntotreenin aloittaminen,  terveellisemmät elämäntavat, kehonmuokkaus tai ryhdin parantaminen, Riina haluaa auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi terveellisellä tavalla pysyvin muutoksin. Tarjoan treeniohjeiden ja ruokavalio-ohjeistuksen lisäksi tsemppausta ja motivointia.

Teen mielelläni myös yksittäisiä kuntosaliohjauksia sekä kuntosaliohjelmien päivityksiä.

Teen yhteistyötä Kiimingin Come On Fit –salin kanssa. Ohjaukset tapahtuu pääosin heidän uudella kuntosalilla Kiimingin keskustassa. Otathan rohkeasti yhteyttä mikäli jokin askarruttaa!

 

Ripsipidennykset

Ripsipidennykset voivat olla erittäin luonnolliset ja huomaamattomat, todella näyttävät tai ihan mitä vain siltä väliltä. Lähtökohtana on asiakkaan omat ripset, joiden pohjalta valitaan sellaiset pidennyskuidut, joita omat ripset jaksavat kannatella vaurioittamatta karvatuppia. Valikoimistamme löytyy synteettisistä materiaaleista olevat ripsipidennykset ja turvalliseksi koettu ripsiliima. Mikäli olet allergisoitunut ripsiliimojen sisältämälle akrylaatille, löytyy tarjonnasta oivana vaihtoehtona LashLift, ripsien kestotaivutus!

Ripsipidennyksillä voi korostaa persoonallista kauneuttasi erittäin luonnollisesti ja huomaamattomasti, todella näyttävästi tai mitä vain siltä väliltä.

Ripsipidennykset

  • Klassiset, 1 ripsi yhtä ripseä kohden
  • Volume, Ohuita ja kevyitä volyymikuituja voidaan liimata 2-6 kpl yhtä luonnonripseä kohti. Näin saadaan tuuhea, kevyt ja pehmeä lopputulos.
  • Mixripset, klassisten ja volumeripsien yhdistelmä
  • Käytettävien kuitujen paksuus, 0.05, 0.07, 0.10, 0.15

Ripsihuollosta

Huoltoon on hyvä tulla kun ripsiä on jäljellä noin puolet. Huoltoväli on aina yksilöllinen, joillakin 2 viikkoa, joillakin 5 viikkoa.

Varaamme huoltoon reilusti aikaa mutta huollossa ei ole tarkoitus tehdä ripsiä uusiksi alusta alkaen. Mikäli huoltoväli on venynyt emme välttämättä kerkeä täyttää kaikkia välejä. Tällöin lopputulos ei miellytä sinua eikä tekijää. Pidäthän huoltovälisi juuri sinun ripsillesi sopivana. Ripset eivät uusiudu tasatahtiin. Puhdistathan ripsesi ennen huoltoon tuloa. Ripsivärijäämiä sisältäviin luonnonripsiin asennettavilla pidennyksillä ei ole takuuta vaikka puhdistamme ripset aina ennen uusien asennusta.

Ripsipidennysten hoitaminen

  • Vaikka käytämme nano-kuivaajaa, emme suosittele ripsien läpimäräksi kastelua vuorokauteen.
  • Päivittäinen hyvä puhdistus ripsille tarkoitetulla puhdistusaineella ja huuhtelu vedellä.
  • Voit käyttää myös ripsille tarkoitettua puhdistusharjaa.
  • Ripsien harjaaminen ripsiharjalla päivittäin.
  • Harjaa vain kuivia ripsiä.
  • Käsittele ripsipidennyksiä varoen, älä nyplää/hankaa ripsiä.
  • Ethän käytä ripsiväriä.